Mechelininkadun galleria avoinna sopimuksen mukaan

TERVETULOA

 

 

 

 

 

 

Galleria

Gallery

Päivitetty / Updated 27.9.2024

Taiteilija

Artist

Sari Haapaniemi
TAITEILIJA

Sari Haapaniemi, syntynyt 1965, on toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 1994 lähtien, ja hän on maalannut aina lapsuudestaan saakka. Haapaniemi on suorittanut taideteollisen korkeakoulun opintoja vuosina 1997-2000 sekä tehnyt lukuisia kansainvälisiä opintomatkoja, kuten Pariisiin, Nizzaan, Barcelonaan, Lontooseen, Pietariin, New Yorkiin, Los Angelesiin, San Fransiscoon ja Sanghaihin. Haapaniemi asuu ja työskentelee Helsingissä, Vaasassa, Alajärvellä sekä Espanjassa.

Haapaniemellä on ollut useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla. Haapaniemen kädenjälki on nähtävissä useissa arvostetuissa julkisissa kokoelmissa, kuten pohjanmaan museossa, Lohjan kirjastossa ja Kemiran pääkonttorissa. Lisäksi hänen teoksiaan on yksityiskokoelmissa monissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa.

Haapaniemi kutsuu omaa maalaustyyliään ”esittäväksi modernisti”. Monikerroksisuuden ja rohkean, lennokkaan värinkäytön myötä hän saa kankaan pinnan elämään – jo valaistuksen muuttuessa esille nousee yhä uusia, erilaisia yksityiskohtia, sattuma saa merkityksen. Haapaniemen väririkkaissa teoksissa vallitsee positiivisuutta säteilevä, elämästä iloitseva tunnelma, joka saattaa katsojansa hyvälle mielelle.

Pohjanmaan museon taideintendentti Dan Holmin sanoin: ”Sari Haapaniemen kädenjälki on kuvapinnassa läsnä. Hän maalaa ekspressiivisesti ja iloisen vapaasti, hänellä on pitkälle kehitettyä, omanlaistaan taiteellista näkemystä.” ”Hänen maalauksensa hehkuvat iloisen mehukasta menoa.”

ARTIST

Sari Haapaniemi, born 1965, has been a professional artist since 1994, and she has always painted since her childhood. Haapaniemi has studied in the University of Art and Design during years 1997-2000 and made several international study trips to Paris, Nice, Barcelona, London, Saint Petersburg, New York, Los Angeles, San Fransisco and Sanghai. Haapaniemi lives and works in Helsinki, Vaasa, Alajärvi and Spain.

Haapaniemi has had several solo and group exhibitions in Finland and abroad.
You can see the handprint of Haapaniemi in many distinquished public collections
like in Ostrobothnian museum, Lohja main library and Kemira headquarters. In addition
her artworks are in private collections in many European countries and in USA.

Haapaniemi says that her style of paint is ”performing art in modern way”.
By several layers and brave, lively use of colours she wakes the surface of canvas to live – the changing of lightning arises new, different details
happenstance gets meaning. In her colourful artworks the dominance is positivity and cheerful atmosphere that makes viewers for a good mood.

By words of the Art Intendant Dan Holm from Ostrobothnian museum:
”The handprint of Haapaniemi is present in the surface of the painting. She paints expressivly
and joyfully free, she has got far developed, own kind of artistic view. ”

 

Näyttelyt / Exhibitions

KANSAINVÄLINEN NÄYTTELYTOIMINTA / INTERNATIONAL EXHIBITIONS

Southern Nevada Museum of Fine art Las Vegas, USA 2010
Galleri Thuillier Paris, Ranska 2005-2009
World Fine Art New York, USA 2006
Suomi Galleri Stockholm, Sweden 2001-2006
Intl drawing competition 2nd place Barcelona, Spain 1979

YKSITYISNÄYTTELYT / SOLO EXHIBITIONS

Taideateljee Sari Haapaniemi Alajärvi 2014-2024
Keskus Galleria Tampere 2009-2024
Nelimarkka-museo / Villa Väinölä Alajärvi 2023
Galleria 4-kuus Helsinki 2015-2023
Galleria Kajaste Oulu 2018,2023
Galleria Kajaste Helsinki 2019
Galleria Ferin Helsinki 2013-2014
Neliö Galleria Oulu 2001-2013
Pikku Galleria Vaasa 1995-2013
Galleria Bulevardi 7 Helsinki 2011-2012
Galleria Galilei Turku 2000-2012
Vaasan Taidehalli Vaasa 2011
Art Clipper Helsinki 2001-2010
Galleria Angelo, Art Cabinet Pori 2000-2010
Galleria Stenman Kokkola 2000-2007
Kosken Galleria Imatra 2001-2006
Moision kartano Elimäki 2007
Savonlinnan Oopperajuhlat Savonlinna 2002-2007
Galleria Kääntöpoiju Lappeenranta 2006
Kuhmon Kamarimusiikkijuhlat Kuhmo 2005
Galleria Marski Porvoo 2002
Galleria Piirto Helsinki 1998-2000

YHTEISNÄYTTELYT / GROUP EXHIBITIONS

Moision kartano Elimäki 2006,2018
Galleria Galilei Turku 2001-2013
Pikku Galleria Vaasa 2005-2012
Galleria Angelo Pori 2008
Galleria Galilei Längelmäki 2002-2003
Putikon Kartano Punkaharju 2002
Mustasaaren kirjasto Mustasaari 1998-1999
Galleria Viitasaari 1998
Ars nova botnica Teuva 1995, 1998
Seinäjoen taidehalli Seinäjoki 1995

TAIDEMESSUT / ART FAIRS

Helsinki 1997-2013
Oulu 2003-2007
Tampere 1997-2005
Turku 1996-2004
Taidekirjat / Art books
VÄRIKÄSTÄ ELÄMÄÄ 2016
Teoksia vuosilta / Artworks 2015-2016

KOLORISTI 2013
Teoksia vuosilta / Artworks 2008-2013
IMPASTO 2008
Teoksia vuosilta / Artworks 2001-2008

Ateljeekodit

Atelier Homes

Helsinki

Mechelininkatu 3 B

Vaasa

Metsäkatu 18

Alajärvi

Nevantakasentie 171, Lehtimäki kk

Helsinki

Mechelininkatu 3b A3

 

Vaasa

Metsäkatu 18

 

Alajärvi

Nevantakasentie 171, Lehtimäki kk